Yli 50 viruksen tiedetään aiheuttavan ihottumia, lähinnä eksanteemoja (1,21. Erotusdiagnostisesti on tärkeä tieto, että infektiot laukaisevat herkästi urtikarian. Muutamat perinteiset lastentaudit, kuten tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko alkavat olla historiaa Suomessa. Noihin tauteihin sairastuu enää muutamia nuoria aikuisia, heitä' joita ei ole rokotettu ja jotka eivät ehtineet saada luonnon infektiota. Rokotusepäonnistumiset ovat hyvin harvinaisia.
"Rokkotauteja" on jäljellä runsaasti eikä niiden eliminointi tapahdu lähitulevaisuudessa, vaikka rokote vesirokkoa vastaan tuli suomalaiseen käyttöön 1995. Yhteistä rokkotaudeille on niiden virusetiologia; tulirokko on lähes ainoa bakteerin aiheuttama. Vesirokko, parvorokko, kolmen päivän kuume eli vauvarokko, EBV tartunta, CMV-mononukleoosi, herpes simplex- ja enterovirusinfektiot aiheuttavat kaikki yleisesti ja herkästi ihottumia.
Petollinen on myös adenovirusihottuma, joka vaihtelee makulopapulaarisesta petekiaaliseen. Katteisen tonsilliitin hoitoon määrätyn penisilliinin aikana ilmaantuessaan ihottuma nimetään helposti penisilliiniallergiaksi. Koska 2-8 %:lla potilaista on ihottumaa, erotusdiagnostinen pulma on melkoinen. Pieninäppyläistä ihottumaa on kuvattu myös influenssa-, parainfluenssa-. RS- ja rinovirustartuntojen yhteydessä. Lievien ihottumien etiologiaa ei yleensä maksa vaivaa alkaa selvittää. sillä se on vaikeaa, kallista eikä juuri auta potilasta.
Sadan kliinisesti luokittelematonta rokkoa sairastavan lapsen materiaalissa todennäköinen aiheuttaja löytyi 65:1tä (3~. Valtaosalla (72 %) se oli virus, 27 %:lla bakteeri (joista mykoplasma 5 %). Kahdeltatoista lapselta kasvoi A-ryhmän streptokokki, joten sen aiheuttama tauti ei aina ole tyypillinen tulirokko. Streptokokki-infektion poissulku on kliinisesti tärkeää.
1. Frieden I, Resnick S. Chilhood Exanthems. Pediaa Clin North Am 38:859-887,1991. 2.
Cherry J. Contemporary infectous exanthems. Clin Infect Dis 16;199-207,1993.
3. Goodyear H. Laidler P. Price E ym. Acute infectious erythemas in children: a
clinicomicrobiological study. Br J Derm 124:433-438,1991.
Vesirokko manifestoituu 10-21 vrk:n inkubaatioajan kuluttua helposti havaittavana rakkulaihottumana' joka vaihtelee muutamasta leesiosta koko kehon ihottumaan. Olennaista diagnostiikan kannalta on, että siinä on todellisia rakkuloita, jotka eivät rajoitu yhden dermatomin alueelle. Toinen rakkulauti, enterorokko, aiheuttaa leesioita nimenomaan käsiin ja jalkoihin, pienillä lapsilla myös muualle.
Vesirokko on vireeminen tauti, johon liittyy kohtuullisen usein sisäelinmanifestaatioita, esimerkiksi subkliinista hepatiittia. Laajassa amerikkalaisessa tutkimuksessa tärkeimmät vakavat komplikaatiot olivat (1):
| Ilmaantuvuus | Ilmaantuvuus | ||||
| 0-5v | Ihon balct.inf. | 1/3800 | 15-19v | Enkefaliitti | 1/3400 |
| Pneumonia | 1/7700 | Pneumonia | 1/4200 | ||
| 5-9v. | Enkefaliitti | 1/11000 | >20v | Pneumonia | 1/370 |
| Reyen syndr. | 1/17000 | Enkefaliitti | 1/3000 | ||
| 10-14v | Reyen syndr. | 1/6600 | |||
| Enkefaliitti | 1/1 1000 |
Hoitoa vaativat ihon sekundaariset bakteeri-infektiot eivät siis ole yleisiä. Rakkulan sameneminen on normaalia eikä yleensä merkitse bakteeri-infektiota. Statylokokkiinvaasio on tietysti mahdollinen' jolloin löydös muistuttaa märkärupea. Infektoituminen seuraa raapimista, jota voi hillitä hydroksitsiinihydroklondilla. Lapsen saa kylvettää päivittäin vedessä, johon on lisätty antiseptistä ainetta (2~.
Enkefaliittiriski ei juuri muutu iän mukaan. Yleisin aivomanifestaatio on pikkuaivoataksia, jonka kokonaisriski lapsilla on 1/4 000. Ataksia ilmenee muutaman viikon kuluessa lievänä kompurointina ja epävarmuutena. Lihasvoima on hyvä ja heijasteet normaalit.
Myös vesirokkoa voi seurata Guillan-Barrén oireyhtymä. Tunnusmerkkejä ja ero edelliseen on siinä, että lihasvoima on alentunut ja heijasteet puuttuvat etenkin alaraajoista. Nämä potilaat tulee lähettää sairaalaan päivystysluonteisesti, koska tila voi edetä hengitysvaikeudeksi.
Pneumoniavaara suurenee nuorilla ja aikuisilla. Valasikloviirihoitoa (annostelu asikloviiria helpompi) suositellaan nimenomaan heille (2,3). Oraalinen vai- ja asikloviiri tehoavat vancellavirukseen heikohkosti. Vastikään tuli markkinoille rokote vesirokkoa vastaan (5). Se on hyvä muistaa erityisesti tietyille riskiryhmille (ks. kysymys 173).
1. Guess H. Broughton D, Melton L, ym. Population-based studies of varicella
complications. Pediatrics 78(suppl):723-727,1986.
2. Brunell P. Oral acyclovir treatment of chickenpox in normal adolescents. J Pediatr 1
20:56 1 -562, 1 992.
3. Ruutu P. Viruslääkkeet. Duodecim 107:779-789, 1991.
4. McKendrick MW. Acyclovir for childhood chickenpox. Cost is unjustified. Brit Med J 3
10: 108- 1 10, 1995.
5. Vesikari T. Leiniklci P. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositusryhmä. Vesirokkorokote
rekisteröity. Suom Läkaril 95:2783-2786,1995.
Jos äiti sairastuu vesirokkoon 0-5 vrk ennen synnytystä tai 2 vrk:n kuluessa post partum, 17 % vastasyntyneistä sairastuu vesirokkoon. Koska taudin tappavuus on jopa 31 % (1), vastasyntyneille suositellaan zosterhyperimmuuniglobuliinia (ZIG).
Mitä tehdä 6 päivää vanhalle imeväiselle, jonka isoveli sairastui vesirokkoon? Kysymys esitettiin 316 amerikkalaispediatrille. Valtaosa (67%) katsoi, ettei hyperimmuuniglobuliiniin ollut tarvetta (2~. Jos kuitenkin lapsi on keskonen tai jos äiti ei ole sairastanut vesirokkoa, puolet lastenlääkäreistä olisi antanut ZIG:a.
Koska kliininen kokemus kertoo, että vesirokko ohitetaan imeväisiässä usein hyvin vähäisin iho-oirein, rutiininomaiseen lääkitykseen saati ZIG:n käyttöön ei ole indikaatioita mainittua raskauden lopussa tapahtunutta tartuntaa lukuunottamatta (3). Vesirokkorokotus on asia erikseen.
1. Preblud S. Orenstein W. Bart K. Varicella: clinical manifestations, epidemiology and
health impact in children. Pediatr Infect Dis 3:505-509,1984.
2. Wurzel C, Rubin L, Krilov L. Varicella zoster immunoglobulin after postnatal exposure
to varicella: survey of experts. Pediatr Infect Dis 6:466-468,1987.
3.Brunell P. Varicella in pregnancy, the fetus and the newborn: Problems in management. J
Infect Dis 1 66:S42-S47, 1992.
Syöpälapsen, varsinkin leukemiaa tai lymfoomaa sairastavan, riski sairastua vaikeaan vesirokkoon on suurentunut; 60 potilaan aineistossa joka kolmannella tauti disseminoitui pneumoniaksi, enkefaliitiksi tai hepatiitiksi. Tappavuus oli 7 % (1~. Vähitellen on päädytty seuraavanlaiseen käytäntöön (2,3):
Jos leukemiaa, lymfoomaa, synnynnäistä tai hankittua immuunipuutosta sairastava ei ole sairastanut vesirokkoa tai asia on epäselvä, annetaan varicella zoster -hyperimmunoglobuliinia, mikäli altistus on selvä (1). Sellaisena pidetään kotona puhjennutta vesirokkoa tai vyöruusua tai leikkitoverin sairastumista (yhdessäoloa sisätiloissa yli tunti). Sairaalahoidossa kontaktiksi katsotaan yhden potilaan sairastuminen enintään kolmen hengen huoneessa. Immunoglobuliiniprofylaksi on pyrittävä antamaan 72 tunnin kuluessa kontaktista, joskaan ehdotonta takarajaa ei ole. Kortisonia tai muita immunosuppresoivia lääkkeitä saavien osalta on konsultoitava hoitavaa sairaalaa; ZIG-profylaksia käytetään herkästi myös näillä lapsilla.
Vesirokkoon sairastunut immuunipuutteinen lapsi on lähetettävä sairaalaan asiklo- tai valasikoviirihoitoa varten, joskin sen on huonompi kuin herpes simplex-virukseen. Hoito aloitetaan yleensä suonensisäisesti (45 mg/kg/vrk). Immuunipuutteisen lapsen vyöruusuun suhtaudutaan kuin vesirokkoon.
1. Feldman S. Hughes W. Daniel C. Varicella in children with cancer: Seventy-seven
cases. Pediatrics 56:388-397, 1975.
2. Report of the committee on infectious diseases. American academy of pediatrics. 1994.
3. Peltola H. Rokotukset ja infektiotaudit. Kustannus Oy Duodecim 1994.
Tulirokko on erytrogeenista toksiinia erittävän A-ryhmän streptokokin aiheuttama tauti. Tyyppilöydöksiä ovat katteiset tonsillat, mansikkakieli, makulaarinen ihottuma ja valkea suun ympäristö. Hieman porkkananväriin vivahtava punaihottuma on joskus niin hentoa, että sen näkee vain hyvässä valaistuksessa ("kuin olisi havulla ihoa vedellyt"). Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan ja streptokokin osoittamiseen nielusta. Katteinen tonsilliitti ja ihottuma eivät läheskään aina ole tulirokkoa, vaan voivat olla merkki esimerkiksi adenovirusinfektiosta tai mononukleoosista.
Tulirokko hoidetaan (1) ensisijaisesti V-penisilliinillä (100,000 yks/kg/vrk 2-3 annoksena). Penisiliiniallergisilla voi käyttää kefadroksiililla, kefaleksiinillä tai roksitromysiiniä niin kuin tonsilliitissa.
Kun hoito on aloitettu, potilas tartuttaa 1-2 vrk:n ajan. Päiväkodeissa ja kouluissa on pidetty perinteisesti kolmen päivän karanteenia (2). Tarttuvuus perheenjäseniin on suuri, jopa 50 %. Oireettomia kontaktihenkilöitä ei ole syytä tutkia, mutta kurkkukipuisista ota nielun antigeenitesti tai viljely ja aloita tarvittaessa hoito. Jos parin viikon kuluessa on ollut välitön kontakti itärajan taakse, pyydä laboratoriota testaamaan myös difterian mahdollisuus.
1. Peltola H. Kliinikon mikrobilääkehoito. Orion 1996. 2. Report of the committee on infectious diseases. American academy of pediatrics,1994.
Vauvarokko, kolmen päivän kuume eli exanthema subitum (roseola infantum) on herpes 6 -viruksen aiheuttama kuume-ihottumatauti (1). Se on 1/2-2 -vuotiaiden tauti, joka alkaa 3-5 päivän korkealla kuumeella. Patognomonista on, että sitten ilmaantuu makulaarinen tai makulopapulaarinen ihottuma ja kuume rojahtaa alas parissa tunnissa. Joskus hyvin hento ihottuma alkaa korvien seutuvilta levitäkseen kasvoihin, niskaan ja vartalolle (2,3). Harvoin iho-oireita saa odottaa 1-2 päivää kuumeenlaskun jälkeen. Ihottuma kestää muutamasta tunnista pariin päivään.
Tärkeä apulöydös on okkipitaalialueen vaihtelevanasteinen lymfadenopatia. Muita löydöksiä ovat konjunktiviitti, silmäluomien turvotus, uvulan ja kitalaen pistemäiset kohoumat. Hengitystieoireita on harvoin (tärkeä havainto!), mutta lievää gastroenteriittiä suomalaisen tutkimuksen mukaan yli puolessa tapauksista (3). Tärkein komplikaatio on kuumekouristus, jota tapaa muutamista prosenteista kolmannekseen potilaista. Fontanelli voi pullottaa korkeimman kuumevaiheen aikana. Läydös kuvaa aivoärsytystä, mikä aiheuttaa päänsärkyä, varmaan joskus tuskallista. Se selittää kärttyisyyden.
Vauvarokko voi olla diagnostinen ongelma: korkeakuumeinen, (päänsärkyään ?) itkevä imeväinen ilman merkittäviä respiratorisia oireita. Meningiitti, muu septinen infektio ja pyelonefriitti on suljettava pois. Keskeistä on, että yleistila on hyvä, toisin kuin yleistyneessä bakteeri-infektiossa. Jos kuume on kestänyt yli puoli päivää, seerumin CRP:stä on paljon hyötyä; vauvarokossa se ei juuri suurene.
Äidiltä perityt vasta-aineet häviävät 4-S kk:n ikään mennessä, ja vuoden täyttäneistä jo 75-85 % on vasta-ainepositiivisia (4). Tieto selittää, miksi vauvarokko on nimenomaan 6-12 kk ikäisten pulma. Sairastanut erittää virusta sylkeensä, ja vanhemmat ja sisaret toiminevat tehokkaina tartuttajina.
Kaikki eivät tietysti sairasta tyypillistä vauvarokkoa. On kuvattu kuumepotilaita, joilla ei ole ollut ihomanifestaatiota lainkaan, mutta on niitäkin, joilla on ollut pelkkä ihottumatauti (2). Herpes-6 -vasta-aineita voi määrittää, mutta käytännössä siihen vaivaudutaan harvoin - kliinisen diagnostiikan osuvuus on kohtuullisen hyvä (3).
Hoito on oireenmukaista. Päänsärky lienee oireista pahin, ja tulehduskipulääkkeet auttanevat pikkupotilasta parhaiten.
1. Yamanishi K, Shiraki K, Kondo T. ym. Identification of human herpesvirus-6 as a
causal agent for exanthema subitum. Lancet 1:1065-1067,1988
2. Grossman K, Rasmussen J. Recent advances in pediatric infectious disease and their
impact on dermatology. J Am Acad Dermatol 24:379-389,1991.
3. Linnavuori K, Peltola H. Hovi T. Serology versus clinical signs and symptoms and main
laboratory findings in the diagnosis of exanthema subitum (roseola infantum). Pediatrics
89:1 03 - 1 06, 1 992.
4. Briggs M, Fox J. Tedder R. Age prevalence of antibodies to human Herpes virus 6. Lancet
1:1058-1061,1988.
Parvorokko (erythema infectiosum, "fifth disease") on parvovirus Bl9:n aiheuttama rokkoinfektio (1). Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan. Luonteenomaista on poskilta alkava makulaarinen tai hieman kohoava punoittava eksanteema ("slapped cheek"); hyvä värikuva on nähtävissä viitteessä (2). Poskileesioita seuraa 1-4 vrk:n kuluessa yleistynyt makulopapulaarinen ihottuma, joka muuttuu verkkomaiseksi erityisesti raajoissa (3). Ihottuma kestää 3-7 vrk, mutta voi hävitä ja ilmaantua uudestaan viikkojen ajan. Lämpötilan vaihtelut, rasitus, auringonvalo ja psyykkiset syyt pahentavat oireita.
Toisin kuin rokkotaudeissa yleensä, useimmat potilaat ovat 5-15 vuotiaita ja hyväkuntoisia. Kuumetta, päänsärkyä, ja hengitystieoireita on 5-15 %:lla, niveloireet ovat lapsilla harvinaisia. Parvorokko voi ilmetä myös epätyypillisenä ihottumana, ja sen diagnosointi on hankalaa. Osa infektioista on subkliinisiä (4).
Epidemiologiaa tunnetaan puutteellisesti. Viruksen uskotaan leviävän hengitystie-eritteiden välityksellä, sillä perheessä voi sairastua useampikin henkilö yhtäaikaa tai peräjälkeen. Tartuttavuus on suurinta juuri ennen ihottumavaihetta. Spesifistä hoitoa ei tunneta. Myös parvovirus B 19 -infektio on niitä, joita ei ole hyvä sairastaa raskauden aikana; seurauksena voi olla sikiön anemia ja sen seurauksena hydrops fetalis ja 10 %:lla spontaani abortti (5). Raskaudenaikainen parvovirusinfektio voidaan diagnosoida IgM-luokan vasta-aineiden määrityksellä. Mikäli parvovirusinfektio todetaan, sikiön vointia tulisi seurata normaalia tarkemmin.
1. Cohen B. Parvovirus B19: an expanding spectrum of disease. Lancet 31 1:1549 1552,
1995.
2. Feder HM Jr. Fifth disease. New Engl J Med 331:1062,1994.
3. Nunoue T. Okochi K, Mortimer P. ym. Human parvovirus (B 19) and erythema infectiosum. J
Pediatr 107:3840,1985.
4. Plummer F. Hammond G., Forward K., ym. An erythema infectiosum-like illness caused by
human parvovirus infection. N Engl J Med 313:74-79,1985.
5. Public Health Laboratory Service Working Party on Fifth Disease. Prospective study on
human parvovirus B 19 infection in pregnancy. Brit Med J 300;1166-1170,1990.
Enterovirukset aiheuttavat herkästi ihottumia, jotka ovat valitettavan monimuotoisia: morbilliformisia, rakkulaisia, petekiaalisia tai muistuttavat urtikariaa (1). Ainakin 30 enterovirukseen on yhdistetty iho-oireita. Loppukesällä ja syksyllä ne ovat "rokkotautien" keskeinen aiheuttajaryhmä. Keskeisiä enteroviruksisa (2) ovat coxsackie A1-24 (erityisesti A16), coxsackie B1-6, echovirus 1-34 (erityisesti echovirus 9) sekä enterovirus 68-72.
Virukset leviävät kaikkien enterovirusten äidin, polioviruksen, tapaan fekaalioraaliteitse. Inkubaatioajka on 3-7 vrk. Ihottumaan voi liittyä kuumetta, hengitystieoireita, konjunktiviittia, meningiittiä ja ripulia. Myös sisäelinmanifestaatioita esiintyy.
Tunnettu oireistoilmentymä on enterorokko, "suu- ja sorkkatauti", "hand-and-mouth disease" (ei mitään tekemistä pelätyn veterinääriongelman kanssa). Nimi viittaa stomatiittiin ja raajojen kärkiosien rakkulaihottumaan. Suuoireita edeltää lyhyt prodromaalivaihe: lämpöily, nielukipu ja vatsaoireet. Suuleesiot ovat aluksi rakkuloita, jotka ulseroituvat nopeasti. Leesioita on eniten poskien ja kielen limakalvoilla. Ihorakkuloita esiintyy ennen kaikkea käsien ja jalkojen dorsaalipinnoilla. Imeväisellä niitä näkee myös vaippa-alueella.
Enterorokon erottamisessa herpes simplex - stomatiitista auttaa leesioiden ilmaantuminen myös käsiin ja jalkoihin sekä se, että suuleesiot eivät ole yhtä kipeitä kuin herpesinfektiossa. Pienetkin lapset ovat hyväkuntoisia ja paranevat muutamissa päivissä sen kummemmitta hoidoitta.
1. Frieden I, Resnick S. Chilhood exanthems. Pediatr Clin North Am 38: 859-887,1991. 2. Cherry J. Contemporary infectous exanthems. Clin Infect Dis 16;199-207,1993.
Epstein-Barr -viruksen (EBV) aiheuttamaa mononukleoosia pidetään nuorten aikuisten tautina ("kissing disease"), vaikka tauti sairastetaaan usein varhaislapsuudessa. Teksasilaisen 113 lapsen tutkimuksen (1) pääoireet ja -löydökset olivat:
1. Kuume: 100 %
- kesto 3-23 pv, keskimäärin 8 pv
2. Lymfadenopatia: 95 %
- kaulalla posteriorisesti (82 %) ja anteriorisesti (72 %)
- kainalokuopissa (30 %)
- hävisi taudin parantuessa (1 poikkeus)
3. Kurkkukipua tai silmin havaittava nielutulehdus: 70 %
- kolmella lapsella toistuvia nielutulehduksia
4. Katteiset tonsillat
- yli 4 v: 60 %, alle 4 v: 45 %
5. Splenomegalia
- yli 4 v: 55 % ,alle 4 v: 85 %>
- hävisi kaikilta paranemisen myötä
6. Hepatomegalia
- yli 4 v: 65 %, alle 4 v: 30 %
- jäi yhdelle lapselle pitemmäksi aikaa
7. Ihottuma
- yli 4 v: 18 %, alle 4 v: 35 %
8. Luomiturvotus: 15%
- ennen kaikkea yläluomissa
Vanhemmista lapsista viidenneksellä oli vatsakipua, pikkulapsilla puolestaan nuhaa ja yskää yli puolella. Verenkuvalöydöstä pidetään lähes diagnostisena. taas väärin. Leukosytoosia on usein, mutta se ei ole kovin selvä (lähes kaikilla alle 20 x109/l). Verenkuva on lymfosyyttivaltainen (keskimäärin 68 %), mutta atyyyppisiä lymfosyyttejä on alle 4 v:lla vain 19 %:lla, yli 4 v:lla keskimäärin sentään jo 27 %:lla.
EBV:llä on selvää karsinogeenista potentiaalia (2,3), mutta immuunikompetenteilla lapsilla ja nuorilla asia ei ole kovin relevantti, ainakaan Suomessa. Miksi niin, askarruttaa virologeja niin kuin aina ennenkin.
1. Sumya C, Ench Y. Epstein-Barr virus infectious mononucleosis in children: I
Clinical and general laboratory findings. Pediatrics 75:1003-1010,1985.
2. Lehtinen T. Lumio J. Lehtinen M. Epstein-Barrin virus ja syöpä. Duodecim
109:825833, 1993.
3. Liebowitz D. Epstein-Barr virus - an old dog with new tricks. N Engl J Med
332:5557, 1995.
EBV-infektio aikaansaa hetrofiilisten punasoluvasta-aineiden muodostumisen, mitä voi hyödyntää pikadiagnostiikassa. Punasoluvasta-aineita mittaavat perinteinen PaulBunnel-määritys sekä levyagglutinaatiomenetelmät (Monosticon, Monospot, Monotest).
Yllä kuvatussa teksasilaistutkimuksessa testattiin määritysten luotettavuutta (1). Tulos oli selvä: 3 vuotiailla ja sitä nuoremmilla ei vasta-aineita juuri havaittu, varsinkaan levyagglutinaatiokokeella (0-1 v: 0 %; 2-3 v: 30 %). Neljä vuotta täyttäneillä luotettavuus oli jo n. 80 % ja yli 12 vuotiailla sitäkin parempi (90 %).
Toinen syy pikatestien negatiivisuuten voi olla, ettei kuumetauti johdu EBV:infektiosta lainkaan. Sytomegalovirus (CMV) voi aiheuttaa mononukleoosisyndrooman' jota ei kliinisesti erota EBV-infektiosta (2). Etiologinen diagnoosi vaatiikin spesifisten vasta-ainemäärityksen. On myös muistettava, että kuumeen ja katteisen tonsilliitin takana ovat useimmiten muut patogeenit kuin EBV tai CMV (adenovirus, entrovirukset, streptokokki).
1. Sumaya C, Ench Y. Epstein-Barr virus infectious mononucleosis in children:
II. Heterophil antibody and viral-specific responses. Pediatrics 75:1011-1020,1985.
2. Lajo A, Borque C, Castillo F. ym. Mononucleosis caused by Epstein-Barr virus and
cytomegalovirus in children: a compartive study of 124 cases. Pediatr Infect Dis J
13:5660, 1 994.
Mononukleoosi paranee yleensä itsestään ja komplikaatiot ovat harvinaisia. Amerikkalaistutkimuksen (1) 113 lapsella todettiin pneumoniaa (6 lasta), hengitystieobstruktiota (4), kouristelua (4), menigiitti/enkefaliittia (2), verenvuotoa aiheuttava trombosytopeniaa (4), toistuva tonsillofaryngiittia (3) ja ikterusta (2). Yksittäisiä löydöksiä olivat mm. Guillan-Barren syndrooma, anemia, glomerulonefriitti ja orkiitti.
Splenomegaliaan liittyvää pernaruptuuraa pelätään eniten, mutta se on onneksi äärimmäisen harvinainen. Pernanseudun voimaperäistä painelua lienee syytä välttää. Tunnettu on mononukleoosin ja ampisilliini-ryhmän mikrobilääkkeiden yhteisvaikutuksesta syntyvä ihottuma, joka on niin tavallinen, että iho-oireiden laukaisemista ampi-/amoksisilliinilla on jopa ehdotettu diagnostiikkaan. Tummanpunainen urtikariaforminen ihottuma on joskus pelottavan näköinen, ja siihen voi liittyä verenvuotoja. Oire paranee spontaanisti, mutta sitä voi yrittää avittaa hydroksitsiinihydrokloridilla.
Vakavin komplikaatioista on tietysti syöpä, sellainen kuin Burkittin tai muu lymfooma. Onneksi emme ole afrikkalaisia!
1. Sumya C, Ench Y. Epstein-Barr virus infectious mononucleosis in children: I
Clinical and general laboratory findings. Pediatrics 75:1003-1010,1985.
2. Lehtinen T. Lumio J. Lehtinen M. Epstein-Barrin virus ja syöpä. Duodecim
109:825833, 1993.
Myyräkuumeen, nephropathia epidemican, syy on bunyaviruksiin kuuluvassa Puumala-viruksessa (1), joka on sukua Korean hemorragista kuumetta aiheuttavalle Hantaan-virukselle. Tauti leviää peltomyyrien eritteiden välityksellä, ja sitä esiintyy ennen kaikkea syksyllä ja talvella. Oireet kuvattiin (2) aluksi Suomessa ja Skandinaviassa (virus osoitettiin ensi kerran täältä), mutta tautia esiintyy monissa Euroopan maissa. Tartunta ei leviä ihmisestä toiseen. Myyräkuumetta sairastavia on kaikenikäisiä.
Oleelliset oireet ja löydökset ovat: äkillinen kuume, vatsa ja/tai selkäkivut, ohimenevä myopia, oliguria ja seerumin kreatiniinin suurentuminen, toipumisvaiheen polyuria, harvemmin hepatiitti ja meningoenkefaliitti. Tauti saattaa imitoida appendisiittia tai salpingiittia. Subkliiniset infektiot ovat yleisiä. Myyräkuumeesta luultiin kauan, että vaikka oireet ovat rajut, tautiin ei kuole. Hiljattain on kuitenkin kuvattu fataaleja taudintapauksia.
Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan ja serologiaan (3). HY:n Virusopin laitoksella kehitetty vasta-aineenmääritys toteaa taudin luotettavasti jo yhdestä aktiivivaiheen näytteestä. Jos tautia epäilee lapsella - sinänsä harvinaista -, neurologinen ja nefrologinen tila on arvioitava. Jos yleistila huononee, ilmaantuu meningoenkefaliitin oireita, oliguriaa ja painonnousua, verenpaine kohoaa tai seerumin kreatiniinarvon suurenee, lapsi on paras lähettää keskussairaalaan.
1. Lähdevirta J. Vaikea myyräkuume hoito-ongelmana ja kuoleman aiheuttajana.
Duodecim 106: 1084-1086, 1990.
2. Brummer-Korvenkontio M, Vaheri A, Hovi T. ym. Nephropatia epidemica: detection
of antigen in bank voles and serologic diagnosis of human infection. J Infect Dis
141:131134, 1980.
3. Mustonen J. Brummer-Korvenkontio M, Vaheri A. Myyräkuumeen kliininen kuva ja
diagnostiikka. Duodecim 111 :1419-1425,1995.